Aikamatka P​öljän kylän sydämeen ja kuohuvalle 1900-luvulle


Tule kokemaan menneen ajan lumo Pöljän kylän Kulttuuripolulla. Yhdeksässä kohteessa on mahdollista tutustua kylän elämään valokuvien ja tarinoiden kautta. Kävele, pyöräile tai autoile Pöljän kylän sydämessä polveileva reitti. Pääset aikamatkalle, jossa rautatie​ ravisti hiljaiseloa eläneen kylän kuohuvalle 1900-luvulle.

​Pöljän​ kylän Kulttuuripolku avattiin15.6.2013. Se toteutui yhteistyöprojektina, jossa olivat mukana Pöljän Kyläyhdistys ry, Pöljän maa-, metsä- ja kotitaloussäätiö, Pöljän Eräveikot, Pöljän Martat ja Siilinjärven kunta. Kulttuuripolkuun on saatu Leader-hankeavustusta Kehittämisyhdistys Kalakukko ry:ltä.​​

1. Pulaste​

Mikä on ”mualiman paras paekka”? Mistä Pöljän nimi tulee? Tästä se selviää!

2. Lassila

Lassilan talosta tuli monessa mielessä keskeinen Pöljän kylällä. Yhdistystoiminta vei niin isäntää kuin emäntääkin riennosta toiseen.

3. Pöljän koulut

Pöljälle perustettiin ensimmäinen koulu vuonna 1894. Opettajista tuli tärkeitä vaikuttajia kylällä.

4. Pöljänjärven tiloja

Vuosisadan vaihteessa tilallisilla oli suuria hankkeita, perustettiin meijeri ja sahoja. Olipa Pöljällä oma pankkikin, Pöljän osuuskassa.

5. Pöljän kotiseutumuseo

Kotiseutumuseo oli opettaja Elsa Väänäsen suurtyö. Pohjois-Savon vanhin kotiseutumuseo perustettiin vuonna 1933.

6. Pöljän pysäkki

Savon rataa jatkettiin vuosina 1898-1902 Kuopiosta Iisalmeen. Bruno Granholmin suunnitelema pysäkkirakennus valmistui vuonna 1902. Virallisesti rakennus on Pöljän seisahduslaituri eli ”platformu”.

7. Seurantalo

Nykyisen Pöljän Eräveikkojen talon tarina alkoi vuonna 1913, kun Pöljän työväenyhdistys rakensi itselleen talon. Alusta asti seurantalo on ollut kyläläisten kohtauspaikka.

8. Puustelli

Sotilasvirkatalo 1700-luvulta tuo Pöljälle ripauksen aatelista loistoa. Päärakennus on seissyt paikoillaan vuodesta 1813.

9. Pöljän kaupat

​Varsinainen kauppakeskittymä syntyi Pöljän pysäkin läheisyyteen. Pysäkki kokosi väen yhteen ja siinä samassa hoidettiin sitten kauppa-asiatkin.